.

.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Mitä täällä tapahtuu?

Viimeiset neljä päivää ovat olleet yhtä kummallisuutta. Olen tajunnut erinäisiä asioita sellaisella vyöryllä, että pääni on aivan sekaisin. Siksipä niistä onkin hyvä kirjoittaa.

Filminauha. Toiset kuoleman kynnyksellä olleet ihmiset kertovat saaneensa sen klassisen filminauha-jutun. Että koko eletty elämä vilisee silmissä filminauhan tavoin. Nyt uskon että se on totta, koska sain itse samankaltaisen näyn. Se oli varsin kummallista, mutta sillä hetkellä tajusin kuka ja mitä minä olen. Tajusin myös eläneeni jollain tavoin silmät ummessa, kieltäytynyt uskomasta siihen että ihminen on pohjimmiltaan paha. Se on niin paha olento, ettei edes pahin alligaattori tai tappajahämähäkki yllä lähellekään samalle taholle. En oikeastaan edes usko, että mikään muu maapallolla elävä olento on paha. En usko, että mikään muu olento haluaa satuttaa toista olentoa vain satuttamisen ilosta. En usko, että mikään muu olento saa nautintoa tappamisesta. Ehkä ne muut olennot toimivat kuten toimivat, koska niiden on pakko toimia niin pysyäkseen elossa.

Minä päätin, että minä olen kova mimmi. Tajusin, että se on vain päättämisestä kiinni. Joko päättää olla ja on, tai sitten ei ole. Kukaan ei enää määrittele sitä mitä minä olen, ei kukaan muu kuin minä itse. Eikä kukaan määrittele sitä, miten minä tunnen. Tai miten minä SAAN tuntea. Ei enää koskaan.

Olen tehnyt aivan hirveän virheen ja tällä hetkellä toivoisin, että paloja siitä filminauhasta voisi pätkiä pois. Eipä voi. Minun tätini on hyvin viisas. Se sanoi kerran, että pitäisi kuvitella näkymätön kupla ympärilleen ja päättää, että kaikki negatiivinen jää sen ulkopuolelle. Pointtina on se, että maailmassa on niin paljon paskaa, ettei kukaan sitä jaksa kantaa. On pakko tiedostaa se mitä ja kuka itse on, mitä oma moraali sanoo (jos sellainen siis löytyy) ja yksinkertaisesti kieltää sitä paskaa tulemasta oman kuplan sisään. Minulle on nyt käynyt niin ikävästi, että olen päästänyt jotain todella paskaa omaan kuplaani. Tein sen siksi, koska uskoin sokeasti että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Annoin kaiken ulkopuolisen määritellä sitä, kuka minä olen ja miten minun pitäisi tuntea ja ajatella. Olin kaikkea muuta kuin kova mimmi. Olin sokea, unohdin kuplani. Olin yksinkertaisesti tyhmä. Mutta olisinko tajunnut tätä kaikkea, jos en olisi tehnyt sitä virhettä? Olisiko ehkä tehnyt jonkin vielä pahemman virheen? Olisinko saanut sitä kuuluisaa filminauha-juttua? Olisinko kova mimmi, voisinko oikeasti tiedostaa sitä, mitä minä todellisuudessa olen?

No, nyt kun olen taas Aino isolla alkukirjaimella, tiedän että käsitteen "ihminen" voi ilmaista myös sanoilla "sairas" ja "paska". Olen saanut myös muistutuksen, että maailmaan mahtuu myös todella paljon hyvää. Ja tässä se kupla tulee kuvioon. Aion tietoisesti tästä lähtien kerätä kuplaani sitä hyvää. Se paha jää ulkopuolelle enkä aio uhrata sille ajatustakaan. Näin aion toimia taas siihen asti, kunnes tulen ryminällä alas taivaalta ja ajattelen: "MITÄ MINÄ OIKEIN AJATTELIN?" Virheet kuuluvat elämään, niistä on tarkoitus oppia. Tämä oli aika oksettava klassikko, mutta niin se vaan nyt on.

Minun kahteenkymmeneenkolmeen ja puoleen ikävuoteen on ehkä mahtunut keskimääräistä enemmän vääryyttä ja traagisia tapahtumia, mutta koska olen päättänyt olla kova mimmi, aion jatkossakin selvitä. Kaikesta.

Mutta niin, vielä niihin viimeiseen neljään päivään. On oikeastaan tapahtunut enemmän, kuin koko kuluneen vuoden aikana. Minusta tuntuu, että ilma on nyt raikkaampaa, sitä on paljon helpompi hengittää. Löysin taas kuplani. Olen elänyt rappiolliset, etanolihuuruiset ja Black Sabbathin kuuloiset neljä päivää. Mutta voi jestas että nyt on hyvä olla.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Petitouhuja

Pitänee saada se Tuutikin oma peti pian valmiiksi, meinaa Tahvon peti ruuhkautua...

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ahvenanmaan pannukakkua suolaisena versiona

Kokeilin tehdä Ahvenanmaan pannukakkua suolaisena versiona. Ahvenanmaan pannukakkuun tulee perinteisesti joko manna- tai riisipuuroa. Itse lätkin pannariini edellispäivältä jäänyttä riisipuuroa, noin puolitoista desiä vehnäjauhoja, 2 ruokalusikkaa perunajauhoja, 2 munaa, 250 grammaa maitorahkaa ja hyppyselliset suolaa ja sokeria. Paistoin pannaria noin 20 minuuttia 225 asteessa, otin sen ulos ja lisäsin päälle tonnikalaa, tuoretta chiliä, paprikaa ja aurajuustoa. Paistoin pannaria vielä täytteineen vajaat 10 minuuttia. Lopputuloksen kruunasi tuoreet yrtit. Olipas kertakaikkisen onnistunut kokeilu, suosittelen!

Yrttikokeilutkin jatkuvat: kuulin tänään työkaverilta,  että avokadonkin voi saada menestymään sisätiloissa. Niinpä upotin avokadon kiven veteen ja nyt vain odotan, että sen sisältä alkaisi kasvaa jotain vihreää, jonka voisin kylvää multaan. Samalla laitoin kasvamaan myös chiliä ja paprikaa.

Olisinpa maailman onnellisin yrttitarhuri, jos edes jotkin lajit menestyisivät hellässä huomassani! Taitoa ei juuri ole, mutta tunnetta sitäkin enemmän. Minulla on jo valtavat visiot ulkopuutarhaani varten, haluaisin alkaa kasvattaa myös kesäkurpitsaa, tomaattia, avomaankurkkua ja mansikkaa. Toki marjapensaskin olisi oikein mukava. Ja kannabis.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kassia ja pussukkaa, kassinpussukkaa!

Hiihtolomalla kirpparilla löytämistäni 60-luvun kangastilkuista valmistuu kaikkea kivvaa. Tämä kassinpussukka lähtee postissa Turkua kohden, se on 26-vuotissynttärilahja siskolleni Liisalle.

Kangastilkuille hintaa tuli yhteensä 2 euroa, vetskarit maksoivat 20 senttiä kappaleelta. Tekeminenkin on ilmaista ja kivaa, lopputulos täysin uniikki.

Itselläni on käytössä ompelukone, jolla on huristellut jo kaksi sukupolvea ennen minua. Se on ikivanha, rämisevä hirvitys, mutta se tekee jäljestä vain entistä ainutlaatuisempaa ja omaperäisempää. Näissä töissä näkyy tunarin kädenjälki, mutta mitä iloa on täydellisistä lasten Kiinassa tekemistä H&M:än parin euron rihkamapussukoista?


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Hintankujalla puhaltaa kevättuulet

Tämä kevät on ollut muutoksia täynnä, olen saanut jotain suurta, mutta joutunut myös luopumaan. Nyt kuitenkin tunnen itseni ehjemmäksi ja vahvemmaksi kuin pitkään aikaan. Tiedän, että vaikka päätökset olivat vaikeita, olivat ne myös oikeita.

Oli hiihtoloma, koulu jatkui, tuli kevät ja aurinko. Olen päättänyt alkaa taas elämään täysillä, koska nyt jos joskus rakas Suomemme on elinkelpoinen. Kaikki se talven hirveys näyttäisi olevan tiessään, on aurinko, sulaa asfalttia silmän kantamattomiin ja odotettavissa jotain ihanaa: kesä!
Jo pelkästään tämä valo saa niin paljon energiaa aikaiseksi.

Hintankujalla kodinhengetär vain villiintyy villiintymistään. Meillä kaikilla on jo kovasti kevättä rinnassa, Tahvokin on jo heittänyt talviturkin kevyempään versioon.Yrtit kasvavat, ompelukone surisee ja villalangat on vaihdettu matonkuteeseen.

Kohta pääsee mattopyykille! Grillaamaan! Terassille! Aurinkolasit!
Voi kiltti takatalvi, et tulisi tänä vuonna ollenkaan.


Rucolat vauhdissa!
Tahvon kevätlook
                      














Vähän vielä jäätä pihalla...
Virkkasin Tahvolle pedin, josta se oli todella iloinen.