.

.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Unelmia ja kouluhommia

Minulla on suuria unelmia, joista aion nyt kertoa. Unelmoin elämästä maalla, eristäytymisestä asioista, jotka koen pahoina tai ahdistavina. Sellaisia ovat muunmuassa melu, tungos, ahtaus, likaisuus, saasteet, Kokoomus, kapitalismi, rahanahneus, väkivalta, kaupat joissa juustohöyläkin maksaa 30 euroa, harmaus ja välinpitämättömyys. Haluaisin paikkaan, missä ällöttävät keltaiset ja oranssit tekovalot eivät valaise talvisin, paikkaan jossa kuu valaisee. Minua ei ole luotu elämään kaupungissa tai lähiössä, haluan johonkin autioon kauniiseen paikkaan, sellaiseen kuin vaikka muumilaakso on.

En tiedä löydänkö muumilaaksoani ikinä, mutta ainakin voin haaveilla. Haluaisin muumilaaksooni pienen talon, maata, kasvihuoneen ja tallin, jossa voin pitää kaikkia ihania pikku ystäviä: lemmikkejä, joista olen aina haaveillut. Vahtipossu, lehmä joka lypsää maitoa, kanoja jotka munivat munia, alpakoita jotka kasvattavat villaa, ravihevosia, yksi työhevonen. Ja tietenkin Tahvo ja Tuutikki, parhaat ystäväni, joiden toivoisin elävän ikuisesti. Minun farmillani yhdenkään eläimen ei tarvitsisi pelätä henkensä puolesta, kaikki olisivat arvokkaita omana itsenään ja saisivat kuolla sitten kun aika on. Minulla olisi myös iso kasvihuone ja avomaaviljelmät, joissa viljelisin kaikenlaisia herkkuja. Marjat, sienet ja yrtit keräisin luonnosta, omenat oman pihan puista, jauhot ostaisin naapurista ja kaupassa kävisin vain silloin, kun pakottava tarve vaatisi. Minulla olisi vene, jolla kävisin kalassa. Kesäisin lämmittäisin rantasaunaa ja peseytyisin järvessä. Yli 20 000 asukkaan kaupungit olisivat kaukana.

Eikö kuulosta aika romantisoidulta? Ihmiset ovat joskus eläneet ilman nykyaikaisten kaupunkien "ihanuuksia", minun haaveenani olisi palata osittain siihen aikaan, minua eivät kaupungin ihanuudet viehätä. Haluaisin syödä ruokaa ilman gm:ää, hirveää määrää myrkkyjä ja lisäaineita, sekä ilman inhoa ruuan tai sen ainesten epäeettisyyttä kohtaan. En myöskään haluaisi aina ahdistua ja repiä hiuksia päästäni jatkuvasti kasvavien ruuan alvien nousun takia, tai kerta toisensa jälkeen ihmetellä sitä, kuinka viikon ruokaostokset voivat yhtäkkiä kustantaa sata euroa.

Vaikka unelmani kuulostaakin monen mielestä varsin naurettavalta, en itse näe sitä mitenkään totaalisen mahdottomana. Opiskelen alaa ja yritän imeä kaiken saatavissa olevan opin itseeni. Yritän joskus työllistyä paikkaan, joka mahdollistaisi haaveeni. Siis rahallisesti (koska rahaahan se oman farmin perustaminen kyllä vaatii. Ja sitten on hirveät lainat, eläinten ruoka, verot, sähköt, kalusto,  eläinlääkärikulut.... lista jatkuu loputtomiin).

Kaikki tuntuu toisinaan hyvin vaikealta ja mahdottomalta. Tänään on sellainen päivä. Mutta minä jaksan ja pärjään, piste. Koska minulla on unelma!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Kassinpussukat

Sinooperissa on aivan ihania tyttömäisiä vanhantyylisiä kangastilkkuja myynnissä. Tein niistä kaikenlaisia erinäköisiä ja -kokoisia pussukoita joululahjoiksi, ja nyt viimeisistä jämäpaloista ompelin itselleni kukkaron. Halpaa, kivaa, helppoa, uniikkia, jee!






Ja kassinpussukasta toiseen: kun oikein vauhtiin pääsiin, virkkasinpa vielä telefoonillekin oman pussukan. Takana lokero bussikortille.

Tässä hän näyttäytyy kaikessa rumuudessaan.


maanantai 17. helmikuuta 2014

Mammalan tuoksuja

Toinen puoli suvustani on Härmän haijyjä Ylihärmän lakeuksilta. Ylihärmä on minulle rakas paikka ja tunnen itsessäni härmän veren, ainakin silloin kun se kuohahtaa. Vietin lapsuuteni kesät Ylihärmässä ja minulla on sieltä iso kasa korvaamattomia, ihania muistoja. Mamma ja paappa muuttivat taivaaseen vuosia sitten. Tyhjensimme heidän talonsa sen jälkeen. En olisi halunnut luopua mistään, kaikissa niissä tavaroissa oli se tuttu vanha tuoksu, kaikki kauniit vaatteet ja käsityöt muistuttivat mammasta ja kaikki vanhat esineet paapasta, hän kun oli keräilijä. Tuntui, että se kaikki olisi pitänyt jättää sinne. Ne kuuluivat sinne. Sehän oli mamman ja paapan talo, oli aina ollut. Ainoa mikä puuttui, oli mamma ja paappa. Se tuntui aivan hirveältä ja epäreilulta.

Löysin joululomalla mammalta ottamani tavarat äitini luota. En edes muistanut, että joukossa oli eräs vanha kangas. Mietin, miten saisin otettua kankaan käyttöön niin, että se pääsisi arvoiseensa käyttöön ja olisi muistuttamassa rakkaasta mammastani joka päivä. Niinpä ompelin kankaasta tyynyjä. Jäljelle jääneestä palasta ajattelin ommella esiliinan, mamma kun oli erittäin intohimoinen ruuanlaittaja. Hauskinta oli, että ompelin tyynyt toisen puolen edesmenneeltä mummulta perimälläni ikivanhalla ompelukoneella. Nytpä tyynyissä onkin sellainen annos mummuvoimaa, ettei pahoilla unilla ole mitään asiaa minun makuuhuoneeseeni.

Olen todella perhe- ja sukukeskeinen, paljon enemmän kuin monet muut. Olen myös hiukan hihhuli, ja tykkään uskoa kaikenlaista. Kaikki isovanhempani ovat minulle hirvittävän arvokkaita, vaikka he ovatkin jo jossain... no, muualla. Ne muistot ja opit lapsuudesta ovat korvaamattomia, ja on mieletöntä että minulla on heistä muistojen lisäksi jäljellä jotain konkreettistakin, kuten kangas jossa on vielä mammalan tuoksu.

Jos jollain on tietoa, kuinka vanha on tämä Ritva Kronlundin Taru-sarja, niin kertokoon. Onko tämä Marimekkoa? En löytänyt googlettamalla tietoa.



keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Aurinko aurinko plaa plaa plaa

Otsikon nimi varastettu.

Minä olen kääntynyt kodinhengettäreksi. Olen vaihtanut villiyden ja seuraelämän kodinhoitoon. Tässä on keittiöni.


 Perustelen valintaani seuraavilla asioilla:

1. Ulkona on kylmää, pimeää, märkää ja kurjaa. Teiden ja kaupungin kirkkaat keltaiset ja oranssit valot näyttävät ällöttäviltä lunta vasten. Koko maailma hohkaa ällöttävää teennäistä valoaan. Kotona on lämmintä ja mukavaa, kynttilänvalo valaisee kauniisti.

2. Koirat. Ihanat aina iloiset, ystävälliset, sydämelliset ja aidot ystävät. Päivän piristykset. Ilta kotona koirien kanssa voittaa illan paskassa kuppilassa sata nolla.

3. Horros. Talviuni. Talvella menen jonkinlaiseen horrokseen. Elämän polte rinnasta katoaa, ja alan vain suorittamaan. Suorittaja ilman tunnetta. Tylsä ihminen. Tylsää seuraa. Töitä ja koulua, koulua ja töitä.


4. Raha. Kalja maksaa ainakin viisi euroa. Samalla rahalla saan lankakerän tai piirakka-ainekset. Jos juo viisi kaljaa, tekee se jo vähintään kaksikymmentäviisi euroa. Kahden ja puolen tunnin työ kurkusta alas. Kaupan päälle tuo ihana maltainen turvonnut olo. Tähän kun lasketaan vielä järjetön määrä savukkeita, kotiinlähtöeväät grilliltä ja taksimatka kotiin, voidaankin todeta että päivän palkka on kulutettu. Tuosta noin vaan.

Tunnen jonkinlaista syyllisyyttä tästä sulkeutuneesta, epäsosiaalisesta, tylsästä talvielämästäni. Elämästä säärikarvojen kanssa. Olen kuitenkin vakuuttunut, että herään henkiin välittömästi, kun nuuhkaisen ensimmäisen kerran kevään hajua ja näen ensimmäiset keväiset auringonsäteet. Sitten palaa elämänpolte rintaan, ja tekee mieli tehdä jotain aivan kreisiä. Sitten sheivaan säärenikin kauniiksi. Haaveilen piknikistä Kiikelissä, aamuun asti juhlimisesta ja siitä kun kotiin tullessa aurinko nousee, matonpesusta Värtön rannassa, kukkien istutuksesta ja pihan laitosta, kesäseikkailuista. Sitten minä olen taas oma itseni, täynnä virtaa, elossa.
Siihen asti totean vain, että talvi on kamala asia, ja jatkan kodingengetär-leikkiäni.