.

.

lauantai 9. elokuuta 2014

Viimeinen kesä

"Koffin puisto pikkuhiljaa
tyhjenee, mut meillä ei oo
pienintäkään aikomusta mennä vielä nukkumaan
Ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?

Me ollaan aivan fiiliksissä
Leevi & the Leavingistä
Patterit on loppu, mutta saamme vielä kuulla,
että räntää ja rakeista verta rakkain, vielä sataa rakkain

Me elämme viimeistä kesää
elämme viimeistä kesää
Mä en ole sinun etkä
sinä ole minun mutta,
jos katsot ihan tarkkaan Hietalahden rantaan
tuo risteilijä on valmis kohta

Minun pääni sinun sylissäsi
On kaikki sinun sylissäsi
Kuuntelen sun hengitystä
missähän me ollaan 64-vuotiaina
täälläkö ollaan silloinkin?"


Hyvät ystävät. Haluaisin kertoa kesästäni. Se on ollut elämistäni kahdestakymmenestäkolmesta kesästä parhain. Kenties suurin syy sen parhauteen on ollut se, ettei minun ole tarvinnut käyttää itseäni, voimiani ja kaikkea aikaani työntekoon. Olen saanut etsiä seikkailuja, ihmisiä ja itseäni. Olla vain, ihan rauhassa. Valvoa aamuyöhön ja nukkua seuraavana aamuna ilman herätyskellon herätystä. En tiedä olisinko jaksanut, jos olisin ollut koko kesän töissä, kuten aina aiempina vuosina. Opiskelin ahkerasti ja tein töitä koko viime lukukauden, olin ihan hukassa kaiken sen kiireen ja suorittamisen keskellä. Nyt on Ainon mieli taas kasassa. Hih, Ainomieli. Nyt tuntuu siltä, että jaksaa taas sukeltaa syksyn ja talven synkkään harmauteen, olla ahkera, ponnistella kohti unelmaa ja päämäärää.

Ei kesä toki vielä ohi ole, onhan vasta elokuun alku. Oikeastaan elokuu on yksi suosikkikuukausistani. Pidän pimeistä lämpimistä öistä ja kirpeistä alkusyksyn aamuista ja lämpimän värisestä auringonpaisteesta. Siitä, kun koulu alkaa. Lapsena parasta oli, kun sai uuden penaalin tai koulurepun. Nyt parasta on syksyn opiskelijabileet.

Juuri nyt istun yhden lempiravintolani Tuban terassilla kuunnellen sadetta ja kaunista ranskaa puhuvaa naista. Pidän Tubasta, koska Tuba pitää retrosta, värien ja kalusteiden sekamelskasta ja lähiruoasta. Päätin kirjoittaa kesäni parhaista jutuista, koska juuri nyt vallitsee syksyfiilis. Ikään kuin kesä olisi jo ohi, vaikkei oikeasti ole. Syksy tuoksuu nyt ensimmäisen kerran.


Parasta kesässä oli reissut Lappiin, Pyhäjärvelle ja Ylihärmään. Lapin upeudesta kerroinkin jo, mutta kyllä Pyhäjärven järvimaisemissakin vain on sitä jotain. Kotitalo, mökki, järvi, sukujuhlat, perhe, juhannus, ystävä, AIKAA. Siinä on sitä jotain.

Myös Ylihärmän lakeudet ovat minulle hyvin rakkaita lapsuuden maisemia. Ja ne maailman kummallisimmat kilometrejä jatkuvat hiekkamontut outoine hylättyine rakennuksineen. Ne montut ovat toden totta niin kummallisia, että ne on melkein nähtävä että niiden koon voi käsittää. Siellä vallitsee aivan outo ja mystinen, hieman pelottava tunnelma. Hiekkaa vain jatkuu ja jatkuu silmän kantamattomiin, aivan kuin autiomaassa. Lapsuudessani montut olivat pelkkää hiekkaa, mutta nykyään siellä kasvaa myös kitukasvuisia mäntyjä. Siellä täällä on mitä kummallisimpia hylättyjä rakennuksia. Kuulemani mukaan montut on kaivettu 1800-luvun lopussa, hiekkaa on ilmeisesti käytetty Härmän tiilitehtaan raaka-aineena. Montuilla on kuulemma myös pidetty vankileirejä sodan aikana.

Outo rakennus montun pohjalla.

Noitia?

Hippejä?

Natseja?

Valtavan kokoinen vanha hylätty, myös vankileirinä toiminut perunavarasto keskellä "erämaata".

Erään montun reuna.

Tällaista "erämaata" jatkuu kilometri tolkulla.

Se vain jatkuu, jatkuu ja jatkuu....


Jos siis tykkää oudoista ja aavemaisista paikoista, suosittelen Härmän hiekkamonttuja.


Se oli lyhennetty tarina kesästäni. Olen ruskeampi kuin ikinä. Olen ehtinyt olla ulkona ja nauttia auringosta. Jos joku miettii, miten tämä yli kuukauden kesäloma oli minulle taloudellisesti mahdollinen, voin vastata että Kela sponsoroi. Otin kesäopintoja ja nostin opintotukia kesäkuukausilta. Olen tässä kirjoitellut esseetä aiheesta "Viestintä yhteiskunnallisena ilmiönä", valmistunut yrttineuvojaksi ja miettinyt kestävän kehityksen asioita. Voin kertoa, että paljon kivempaa kuin työnteko.

Tässä vielä loppuun kappale, joka kertoo viimeisestä kesästä. Toivon, ettei tämä ollut viimeinen. Onneksi kuitenkin sain elää sen niin kuin se olisi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti